Islanninhevonen

Lopuksi niitä kovasti kaivattuja poneja!

Fyrsti maí

Islannissa vappua ei vietetä alkuunkaan niin mittavissa ja kosteissa merkeissä kuin Suomessa. Neuvokkaat maamme kansalaiset kuitenkin pitivät perinteitä yllä, taiteilivat hatun ja lakittivat patsaan. Havis Amandan sijaisena toimi Islannin asuttaja Ingólfur Arnarson.

Sain munkin, ja tarjolla olisi ollut myös pitkään käynyttä kotikaljaa. Rusinat sekaan ja sitä ei juuri erota simasta?

Prikið / Hangover Cinema

Seuraa todisteluja teille, jotka kuvittelette, että katson erikoisuutta tavoitellakseni vain käsittämättömän puuduttavia taide-elokuvia, joista ainoastaan kriitikot pitävät. Prikið-kuppilassa järjestetään sunnuntai-iltaisin Hangover Cinema -tapahtuma, jossa heijastetaan valkokankaalle b-luokan elokuvia ja syötetään yleisölle ilmaista popcornia.

Olen nähnyt kohmelokinossa sellaisia elokuvahistorian jalokiviä kuin Conan barbaari ja Patrick Swayzen tähdittämä kasariherkku Road House. Etenkin jälkimmäinen oli kerta kaikkiaan täydellistä (darra)viihdettä. Järjestäjät ovat sortuneet myös joihinkin ylilyönteihin, esimerkiksi Coneheads ei ollut enää viihdyttävän huono elokuva. Se oli pelkästään huono. Mutta mitä voi odottaa elokuvalta, joka kertoo avaruusolioista, joilla on kananmunan muotoiset päät.

Minusta on täällä kuoriutunut sen verran raju tyttö, että katsoin myös Stephen Kingin kirjoittaman Piinan. (Huomautan siis, että luokittelen Urban Legends II:n hyytäväksi kauhuelokuvaksi.) Kyseessä oli kyllä huiputus, en tiennyt meneväni katsomaan mitään näin jännittävää. Korkeat kiljaisuni olivat puoli huvia muille katsojille.

Prikiðissä heikkoa vointia voi huonojen elokuvien lisäksi parannella myös krapulan tappaja -setillä, johon kuuluu leipä, Jack Danielsilla terästetty Bruce Willis -pirtelö ja särkylääke.

Punaisessa puutalossa sijaitseva kuppila on ollut pystyssä vuodesta 1951. Sunnuntai-iltojen lisäksi siellä on tullut istuttua monet maanantait, jolloin pöytään saa juustolautasen ja kaksi punaviinilasia naurettavan halpaan 1000 kruunun hintaan (vajaa 6 euroa)! Prikið myy myös jättimäisiä paloja kaupungin parasta suklaakakkua ja erinomaista porkkanakakkua! Melko monet reseptit pitäisi täältä saada mukaan, ikävä tulee Reykjavíkin kakkuja, nyyh.

Mutta siitäs saitte, elokuvamaustani ruikuttajat! Helsingissä menen kyllä välittömästi Orioniin. ;)))

Laavatunneli

Islannissa olen ilokseni saanut useaan otteeseen kiskoa ylleni haalarit! Tällä kertaa ei kuitenkaan menty ratsastamaan, vaan astetta jännittävämpiin olosuhteisiin: maan alle. Niin kuin kuvasta näkyy, en aluksi ihan ymmärtänyt mistä oli kyse. Olo oli hyvinkin rauhallinen ja olin ilmeisen tyytyväinen sekä itseeni että haalariini.

Tehtävänä oli tutustua laavakentän alle muodostuneeseen luolaan. Kukaan ei kertonut minulle, että maan alla on pilkkopimeää, ahdasta, kylmää ja kosteaa! Ei siinä kauaa mennyt, kun diagnosoin itselleni vaikean klaustrofobian. Henkeä ahdisti, kun tunneli vain kapeni kapenemistaan, ja luolan katosta roikkuneet jääpuikot kolahtelivat kypärääni.

Tunneli oli välillä niin matala, että meidän piti ryömiä mahallaan piikikkäällä kivipohjalla. Paniikkikohtauksen oireet hiipuivat, kun aloin olla enemmän huolissani kaulassa roikkuneesta kamerasta, kuin vaikkapa maanjäristyksistä. Ihan hienosti lopulta selviydyin, mutta luolat eivät kyllä ole mun paikkoja.

En ihan ymmärtänyt miksi ihmiset haluavat vapaaehtoisesti kontata maanalaisissa sokkeloissa. Jälkikäteen laavatunnelit alkoivat kiehtoa minuakin, kun tutkin niitä maan päältä käsin, internetissä.

Tunnelit syntyvät, kun laavavirtaus jäähtyy ensin päältä ja näin sulalle magmalle muodostuu kova kuori. Laava jatkaa virtaamistaan kuoren alla, valuu alamäkeen, jähmettyy, ja kas, siinä meillä on luola. Tietysti Islantilaisten luolien alkuperä on hieman toisenlainen, esimerkiksi ison Surtrshellirin luolan pystytti siellä majaa pitänyt tulijättiläinen Surtr.

Tunnelit sijaitsevat 1–15 metriä maanpinnan alapuolella, voivat olla 15 metriä leveitä ja kymmeniä kilometrejä pitkiä. Usein ne haarautuvat ja muodostavat maanalaisen labyrintin. Netistä löytyi melko paljon vaikuttavampia kuvia kuin nämä omani. Laavakiveä näyttää löytyvän kaikissa sateenkaaren väreissä ja maan alla on mitä huikeampia laava- ja jäämuodostelmia.

Ehkä mun on aika tulla kotiin, kun kivet kiehtovat hämmentävän paljon. Vaihteeksi on ihan mukava nähdä puitakin!

Sininen laguuni

Keskellä Reykjanesin mustia laavakenttiä sijaitsee erikoinen luontoäidin pikku laboratorio, joka myös kylpylänä tunnetaan. Blue Lagoon on takuulla turisteja täynnä, mutta silti kokemisen arvoinen.

Vesi näyttää siltä kuin joku olisi sekoittanut sinistä karamelliväriä pariin miljoonaan litraan maitoa. Turkoosi väri tulee kuitenkin mineraaleista, jotka merivesi kuljettaa mukanaan maan uumenista. Seoksen tulisi parantaa psoriasis ja nuorentaa ihoa, minulle se toi lisää pisamia?

Kaunistautumista voi tehostaa valkoisella silikamudalla, joka on käsittääkseni kvartsia pehmeämmässä muodossa. Sitä voi kauhoa kasvoilleen pöntöistä, joita on aseteltu ympäri laguunia. Varoitus: saatat näyttää siltä kuin ryhävalas olisi ejakuloinut päällesi. Kiitos tästä huomiosta mölyäville jenkeille, jotka päättelevät ettei ihminen ymmärrä englantia, jos puhuu heille vierasta kieltä...

Turisteista huolimatta Blue Lagoon on rentouttava kokemus. 40-asteisessa suolaliuoksessa kelluessa tuntuu kuin olisi käpertynyt takaisin kohtuun. Myrskytuulien puhaltaessa kannattaa kuitenkin varata pipo ja happisäiliö mukaan. Oli nimittäin suu täynnä suolaa ja aivot jäässä, kun taistelin aaltoja vastaan.

Viiman yllättäessä voi kuitenkin lämmitellä – tadaa – saunassa! Täällä eivät kuitenkaan koivuvihdat heilu, ja meno on muutenkin melko kaukana supisuomalaisista löylyistä. Oli hassua istua lauteilla, kun tuntui, että kiuas oli kylmennyt jo puoli tuntia sitten. LÖYLYÄ LISSÄÄ, teki mieli huudella. Mutta eipä ollut kauhaa sen kummemmin kuin sankoakaan.

En voi lopettaa näiden kuumien vesin ylistämistä, mutta saunaa on kieltämättä ikävä. Halkoja voi jo alkaa siellä kotona pilkkoa, mää tulen kohta Suomeen!

Pääsiäinen kalatehtaalla

Jos et ensi pääsiäisenä halua jäädä kotiin kasvattelemaan rairuohoa, voit matkustaa Luoteis-Islantiin astetta erikoisemmille festareille. Ilmainen Aldrei fór ég suður -musiikkitapahtuma järjestetään muutaman tuhannen asukkaan vanhassa kalastajakylässä nimeltä Ísafjörður. Nokkamiehenä on paikallinen muusikko Mugison.

Viikonlopun aikana vanhan kalavaraston lavalle nousi sekalainen joukko islantilaisia trubaduureja, enkelikuoroja, elektroporukoita, räbäyttäjiä, hevimiehiä, kylän yläasteelaisia ja paikalliset Frööbelin Palikat. Esiintyjiä oli lähemmäs 30, joista kaikki soittivat 20 minuutin setin ilman soundcheckejä. Paikalliset purnasivat, että esiintyjäkaarti oli kaikkien aikojen huonoin, ja itsekin kieltämättä olisin halunnut singahtaa vaikka vuoteen 2007, jolloin Blonde Redhead soitti festareilla.

Pakkanen pureskeli vähän varpaita, mutta sisäistä lämmikettä sai kaljateltasta ja kalakeittoa soppatykistä. Sisällä betonisessa hallissa ei palellut, sillä sinne oli ahtautunut naurettavan paljon porukkaa. Ihmiset tanssivat sen verran mitä liikkumaan mahtuivat, uppo-oudot yhteislaulut raikuivat ja vähän väliä artisti tai joku juhlijoista sukelsi yleisöön lavalta.

Backstage

Luulen, että jokainen islantilainen 300 kilometrin säteeltä oli paikalla. Vanhempi väestö parveili hodarikojun tuntumassa ja valtavilla kuulosuojaimilla varustetut pikkulapset hengailivat isiensä olkapäillä. En ole koskaan nähnyt niin paljon perinteisiä islantilaisvillapaitoja yhdellä kertaa, mutta myös hämmentävän moni ulkomaalainen oli löytänyt tiensä Länsivuonojen pääkaupunkiin.

Tapahtuman nimi "En koskaan mennyt etelään" viittaa niihin asukkaisiin, jotka pysyivät uskollisina kotikonnuilleen, eivätkä karanneet Reykjavíkiin. Ja miksi lähteäkään: Ísafjörður on ehkä viehättävin kylä mihin olen törmännyt! Se sijaitsee keskellä vuoristoista erämaata, pitkulaisessa mereen päättyvässä laaksossa, jota ympäröivät korkeana kohoavat vuoret. Olisin saman tien voinut jäädä sinne elelemään ja vaikka perkaamaan turskaa.

Tajusinpa muuten juuri, että tämän pääsiäisen mämmisaldo oli pyöreä nolla. Tuhosin sentään kiukulla 300 gramman Páskaeggin (jep, se on hauskaa), eli suklaamunan, joka oli täynnä lakua ja muita namuja.

Rakennus erämaassa!

Hirmuisia röllejä

Islannissa asuu 300 000 ihmistä, 500 000 lammasta ja 80 000 hevosta. Täällä on siis henkiolennoilla runsaasti tilaa mellastaa. Islantilaisen kansanperinteen mukaan luonnossa hiippailee näkymättömiä ihmisiä (huldufólk) ja peräti 13 sorttia erilaisia haltioita (álfar).

Useimmat eivät myönnä uskovansa yliluonnollisiin asukkaisiin, mutta erään – varmasti hyvinkin vakavasti otettavan – tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia islantilaisista ei myöskään kiellä näiden olemassaoloa. Tarinat kertovat, että teitä on rakennettu mutkikkaiksi huldufólkien asuttamien kivien takia. Olen myös omin silmin nähnyt haltioille rakennettuja mökkejä ja kuulemma jotkut ovat yrittäneet käännyttää heitä kristinuskoon pystyttämälle pikkuruisia kirkkoja.

Veikeimmät islantilaiset olennot liittyvät kuitenkin jouluun. Lahjoja ei suinkaan tuo pukki, vaan jólasveinar. Nämä jouluveijarit ovat vuorilla asuvia peikkoja, jotka ennen aattoa vierailevat kukin vuorollaan lasten luona ja jättävät näiden kenkiin pieniä lahjoja tai perunoita.

Jólasveinareita on 13 ja he ovat melkoisia keppostelijoita. Heillä on luonnettaan kuvaavat nimet, kuten (vapaasti suomennettuna) Skyrinhotkija, Makkaranpihistäjä ja Lusikannuolija. Tynkä on tavattoman lyhyt ja vohkii pannuja syödäkseen niihin juuttuneen karstan, Ovennuuskija varastelee laufabrauðia, joululeipää, jonka sijainnin se paikantaa haistelemalla ovia luonnottoman suurella nenällään. Jólasveinareilla on myös iso musta kissa, jólakötturinn, joka syö lapsia, jotka eivät saa lahjaksi vaatteita.

Peikot eivät kestä päivänvaloa. Ne muuttuvat kiviksi ja vuoriksi, jos eivät palaa ajoissa yöllisiltä retkiltään. Kuvan kovaonnisen raikulipeikon löysin Skógafossilta Etelä-Islannista.

Babalú!

Parin korttelin päässä kotoani on yksi suosikkipaikoistani Reykjavíkissa. Se on oranssi ja sähkönsininen, se on kahvila nimeltä Babalú! Kannan sinne usein läppärin ja koulukirjat, jotta saan tekosyyn lojua muhkeassa nojatuolissa ja juoda Yogi-teetä. Aloin jo kuvitella, että korkeammat voimat säätelevät teepussien aforismeja, kun lapussa luki "A relaxed mind is a creative mind" ja myöhemmin päivällä sain sähköpostiviestin, jonka perässä oli samainen loru. Todennäköisesti lähettäjäkin oli vain juonut Yogi-teetä. Mutta ei varmasti yhtä kivassa paikassa kuin Babalú!

Persikanväriset puuportaat johdattavat janoisen asiakkaan ylös kahvilaan. Paikka näyttää kirjahyllyineen ja 50-luvun kuviollisine sohvineen mummon olohuoneelta. Tosin mummolla ei välttämättä olisi seinillä Revolverin tai Dolly Partonin kokoelmalevyn LP-kansia. Taustalla soi joku leppoisa kappale, jonka voisi kuvitella 40-luvun Hollywood-leffaan. Volyymi on juuri passeli, eli ei häiritse juttelemista!

Babalússa voi syökäistä pikkunälkään vaikkapa täytettyjä lettuja, kasvislasagnea tai keittoa. Kahvin lisäksi suuta voi kostuttaa oluella tai viinillä. Tee kannetaan ilokseni pöytään joka kerta erilaisessa kupissa, viimeksi sain mukin, jossa oli juhannussalko ja teksti "SVERIGE". Paikan päällä leivotaan kakkuja, joista suurinta osaa olenkin jo testannut... Babalún juustokakku on täydellinen! Ruoan lisäksi kahvilassa tarjoillaan käsittääkseni myös sielunravintoa musiikin muodossa.

Paikkaa pyörittää newyorkilainen mies, ja asiakaskuntakin on melko kansainvälistä. Silti myös paikalliset viihtyvät Babalússa. Ihmiset tulevat tänne pelaamaan korttia tai backgammonia, työskentelemään, raapustelemaan muistikirjoihinsa, syömään lounasta ja nauramaan oluen äärelle. Tai kuten me eilen (päivän toisella Babalú-käynnillä) – katsomaan uskomattomia revontulia terassilta.

Tietysti täydellisessä kahvilassa on myös täydellinen henkilökunta. Myyjä rupattelee mukavia ja kiertelee kaatamassa lisää kahvia kupposiin. Italiaa, ranskaa ja huonoa englantia mölöttävä vaihtarilaumakaan ei saa ystävällistä naista hermostumaan.

Olen jo kysellyt tätä teekannua omakseni. Ei taida onnistua.

Jos joku löytää vastaavanlaisen, niin tiedätte osoitteen!

Babalú on vain yksi Reykjavíkin kotoisista kuppiloista. Keskusta on täynnä somia pikku kahviloita, ja Wayne's Coffee ja vastaavat ketjut loistavat poissaolollaan. Sama homma muuten vaateliikkeiden kanssa: siinä missä muissa Euroopan pääkaupungeissa kohoaisi H&M, Reykjavíkissa on vintagepuoti (niistä lisää varmasti myöhemmin).

Ja nyt. Kysymys kuuluukin: miksei Helsingissä ole tällaisia kahviloita? Torkkelinmäen Taikalamppu on ihan hauska ja Kalevankadun Gran Delicato (terveiset Tarulle) on viehättävä. Jos näitä on lisää jossain piilossa, niin kertokaa niistä minulle! Ja jos jollain on tarkempaa tietoa iki-ihanan Café Engelin kohtalosta, niin otan senkin vastaan oikein mairein mielin. Entä muiden Suomen kaupunkien kahvilat? Olen valmis vähän matkustamaan viihtyisän ilmapiirin vuoksi. KERTOKAA!

Ystävänpäiväkortti

Hei ystävä!

Vaikka olet tuhansien kilometrien päässä,

olet silti lähempänä kuin arvaatkaan.

Täällä Atlantin laitamilla sydän sinulle sykkii!

Knús og kossar,

Jenni

Happy My Bloody Valentine's day! <3

Sundhöll

Tässä on Sundhöll (kääntyy suomeksi uimahalli), Reykjavíkin vanhin uimahalli. Se sijaitsee Reykjavikín seitsemästä uimalasta lähimpänä kotiani, joten asioin täällä ehkä muutaman kerran viikossa. Uiminen on yksi niistä harvoista halvoista asioista Islannissa: 10 kerran kortin saa huokeaan 2500 kruunun hintaan (noin 14 euroa).

Mun uimahallilla sattuu olemaan sama suunnittelija kuin mun kirkolla. Ja jälleen kerran: määhän tykkään! 20- ja 30-lukujen taitteessa pystytetyn rakennuksen pukeutumistilat muistuttavat jännittävää kaakeloitua labyrinttia ja sisällä on mukava uida, kun valo tulvii sisään ympäröivistä korkeista ikkunoista. Ehkä Sundhöll on jonkinmoinen vaatimaton versio Yrjönkadun hallista. Lupaan vierailla siellä ensi töikseni kun palaan Helsinkiin (vapaaehtoisia alastomia naisseuralaisia tarjolla?).

Parasta Sundhöllissä on tietysti katolla sijaitsevat kuumat altaat. Nössöt valitsevat kylmemmän, mutta suomalainen sisupussi istuu 42 asteessa.

Jotkut väittävät, että kuumat ulkoilma-altaat ovat islantilaisten pitkän iän salaisuus (miesten eliniänodote 78,5 ja naisten 82,9 vuotta, me ollaan saunoinemme melkein samoissa lukemissa). Vanhat luut vetristyvät vedessä ja astmakin katoaa happea haukkoessa. Sosiaaliset tarpeet tulee hoidettua siinä sivussa, sillä allas on oiva paikka jutustelulle. Itsekin olen islannin taitojani siellä petrannut ventovieraiden vanhusten kanssa.

Oi, suurenmoinen geoterminen energia, ylistän sinua! En tiedä parantaako se sydänsairauksia, mutta ainakin kuuman veden ja raittiin ilman yhdistelmä rentouttaa mielen ja kehon. Stressin lisäksi altaaseen on hyvä upottaa pienoinen kohmelo, jos sellainen on sattunut tarttumaan mukaan baarista. Vakavampien tilojen lääkinnästä en tiedä, lienevätkö liskot uimataitoisia?

Mutta tämmöisen hot potin toivoisin tosiaan kotiinkin. Olisikohan mitään toivoa, että Suomen maaperä muuttuisi vulkaaniseksi?

Norræna húsið ja kaipuu kotosuomen hillasoille

Kävin kuuntelemassa pohjoismaisia jazz-muusikoita paikassa nimeltä Norræna húsið, Nordic House. Se on Alvar Aallon suunnittelema rakennus, jonka sisätiloissa vaalitaan pohjoismaista kulttuuria. Jazzin kuuntelusta ei tullut mitään, kun bongasin kirjaston hyllystä Hesarin! Ja kun tavasin k-u-u-k-a-u-s-i-l-i-i-t-t-e-e-n tarpeeksi monesti, kirjastontäti löysi senkin minulle!

Vaskipuhaltimet ja aplodit kaikuivat jossain kaukana, kun minä ahmin kirjaston puolella ihanaa suomen kieltä. Koin erityisen herkkiä hetkiä Metsäliitto-konsernin mainoksen äärellä. Siinä oli kaksi paria Nokian kumppareita kukkulalla, jonka päältä avautui näkymä loputtoman, vihreän – todennäköisesti tietokoneella rakennetun – metsän yli.

Männyt! Kuuset! Puut! Islannin luonto on ihan käsittämätön, mutta täällä ei ole puita. Siitä on kiittäminen norjalaisia uudisasukkaita, jotka hakkasivat surutta saaren runsaat metsät polttopuiksi ja rakennustarvikkeiksi. Maan pinta-alasta prosentin verran on metsän peitossa, ja nyt islantilaiset yrittävät eroosion pelossa epätoivoisesti istuttaa pihlajia ja tunturikoivuja. Jos jossain kasvaa yli kolme puuta lähekkäin, se on islantilainen metsä.

Myös Lumenen mainoskuva hillasuosta pysäytti yllättävän pitkäksi ajaksi! Nyt maistuisi se Fazerin sininen!

Tänään oli suomalaisiakin esiintymässä, mutta se ei juuri lohduttanut tupasvilloja ikävöivää mieltä. Meno oli tosi kaoottista ja saksofonisti kuulosti ilmapallolta.

FAQ

Seuraa paljastuksia yksityiselämästäni.

Missä asut siellä?

Suurin osa vaihtareista majoittuu guesthouseissa tässä Reykjavíkin keskustassa, niin myös minä. Asun neljän hengen solussa kolmen espanjalaisen kanssa. Natiivipuhujat on käteviä, kun pitää tehdä espanjan läksyt.

Mitä kursseja sulla on?

Tiedän, että tämä on vastoin kaikkia käsityksiänne opiskelijavaihdosta, mutta mää ihan oikeasti opiskelen täällä! Yksityisen bisnesyliopiston kurssitarjonta näytti aluksi vähän kehnolta, mutta otin lopulta kaksi espanjan kurssia, islannin alkeet ja persoonallisuuspsykologian kurssin, joka ei ole vielä alkanut. Näillä nyt ei ole mitään suoranaisia kytköksiä journalismiin, mutta mitäpä tuosta. Tähän asti olen tykännyt.

Onko siellä kylmä?

Maan nimi on vähän harhaanjohtava. Oikeasti Grönlanti on se saari mikä on jäässä ja Islanti se missä on vihreää. Mittari on yleensä plussan puolella, ja nyt helmikuun alussa täällä näyttää samalta kuin Suomessa huhtikuussa. Välillä on ollut sellaisia myräköitä, että olen katunut, etten lähtenyt Balin rannoille köllöttelemään tai ylipäätään jonnekin, missä on ihmiselämälle suotuisa ilmasto. Mutta Balilla ei näe revontulia! Enkä mää oikeasti haluaisi olla missään niin paljon kuin täällä.

Ootko tutustunut paikallisiin?

Kyllä! Olen kuullut valitettavan, että islantilaiset olisivat vaikeasti lähestyttäviä ja nihkeitä. Mää sitten vissiin suomalaisena pystyn hyvin bondaamaan niiden kanssa, koska oikein hyvin ollaan tultu juttuun. Islantilaisilla tuntuukin olevan samanlainen mielenlaatu ja vähintään yhtä sarkastinen huumorintaju kuin meillä. Toisaalta ne ovat huolettomampia kuin suurin osa suomalaisista surkuttelijoista. Þetta reddast, ne hokevat. Se järjestyy.

Puhutko jo islantia?

"Góðan daginn, nei takk, takk." Tuon verran, harva se päivä. "Nei takk" vastaan siihen, kun kysytään haluanko pussin ostoksille. Kirjoitettua tekstiä ymmärrän aika hyvin, koska monet sanat muistuttavat ruotsia. Lausuminen on vähän haasteellisempaa, koska näillä on omia melko vekkuleita muinaisnorjasta tuttuja kirjaimia, kuten Ðð, Þþ ja Ææ. Ja lisäksi kaikki vokaalit sekä aksenttimerkillä että ilman. Mutta joka tapauksessa, tykkään islannin kielestä ja etenkin siitä, että sanat juontavat juurensa monesti aikaan, jolloin nämä asuivat vielä turvekattoisissa majoissa ja kalastivat itse ruokansa. (Esim. keittiö = eldhús, tulitalo, se osa asumuksesta, missä pidettiin tulta.)

Ootko halannut ponia?

En vielä, mutta en malta odottaa, että pääsen vähän rapsuttelemaan ja ratsastamaan. (Ja turha nillittää, että ei se ole poni vaan hevonen. Poni kuin poni. Ponit <3)

Onko kulttuurishokki?

Islanti muistuttaa Suomea niin paljon, että tunnen oloni oikein kotoisaksi täällä. Ainoa kulttuurishokki tuli käsipallon EM-kisojen aikaan. Yhtään liioittelematta kaikki islantilaiset seurasivat niitä. Olin aivan hämilläni, mikä käsipallo? Joskus olin kuullut jonkun suomenruotsalaisen sellaista harrastaneen.

Onko koti-ikävä?

Ei alkuunkaan. Ja toivottavasti se ei yllätä, koska tuhosin huonoja hetkiä varten varaamani Halvan salmiakkirasian ja 250 grammaa Fazerin suklaita ensimmäisen viikon aikana (jep, Sumo–Jenni). Mää voisin jäädä tänne asumaan, jos kaikki mun kaverit muuttaisivat tänne myös. Suosittelen!

Tjörnin

Tässä geysirinnälkäisille lohdutukseksi pari luontokuvaa. Nappasin nämä taannoin Tjörninillä, joka on pieni järvi keskellä kaupungin keskustaa (tjörnin = lampi). Rapakko on talvisaikaan jäässä, mutta huomaavaiset reykjavíkiläiset sulattavat siitä suurenmoisella geotermisellä energiallaan pienen nurkkauksen lintuja varten. Ja lintujahan riittää.

Eikä puhettakaan mistään ruokintakiellosta. Täällä linnuilla on hyvät oltavat, sillä ihmisiä suorastaan kehotetaan kiikuttamaan vanhat pullat ja leivänkannikat Tjörninin siivekkäille asukeille! Joku voisi vinkata paremmista oloista Kauppatorin pummilokeille, jos ne vaikka muuttaisivat tänne ryöstelemästä.

Viikinkien ruokaa

Hahaa, siellä te odottelette kuvia purkautuvista geysireistä ja henkeäsalpaavista vuorijonoista, mutta minäpä postailen kuvia elintarvikkeista! Saanen esitellä: Skyr.

Tämä ikivanha paikallinen terveystuote on osa mun jokapäiväistä ruokavaliotani täällä. Kaksi ja puoli viikkoa olen tätä syönyt, enkä edelleenkään ole varma mitä tämä on. Wikipedia väittää skyriä pehmeäksi juustoksi, mutta mun mielestä se muistuttaa enemmän jämäkkää maitorahkaa.

Skyr on rasvatonta ja siinä on 12 prosenttia proteiinia. Muutun varmaan kehonrakentajaksi kesään mennessä. (Vaikka ei ne lihakset vissiin ihan pelkästään proteiinia syömällä kasva, onneksi.)

Puristit syövät skyrinsä maustamattomana, korkeintaan ehkä kerman ja tuoreiden marjojen kera. Makeutusaineista ja sokerista innostuville löytyy kaupan hyllyiltä maustettuja versioita: mustikka, päärynä, vanilja, bananasplit... Mutta ne nyt ovat sellaisia nykyajan hapatuksia, itse syön skyrini mieluiten viikinkien tapaan!

Oikeasti oon ihan tyytyväinen, että voin syödä täällä jotain paikallista. Hapatetut pässinkivekset, mätä hai ja lampaan vatsalaukkuun survottu maksamakkara eivät ihan kamalasti ainakaan kasvissyöjää houkuttele. Tällaisia perinneherkkuja olisi nyt tarjolla, sillä perjantaina alkoi Þorri, kuukausi, jonka aikana voi pistää pystyyn kemut nimeltä Þorrablót, Thorrin pidot.

Thorri on lumen poika, talven haltija, jota juhlitaan keskitalven kunniaksi syömällä muinaisia viikinkiruokia. Mädän lihan maku huuhdotaan suusta tietysti Brennivínillä ja sitten alkaakin jo laulattaa.

Sori Thorri, jätän väliin.

Mun kirkko, kirkja mín

Pahoittelen hiljaiseloa, täällä on yllättäen ollut muutakin tekemistä kuin blogin päivitys! Paljon olisi kerrottavaa, mutta etenen nyt ihan hissukseen esittelemällä ensin mun kirkon. Tiedän, että kaikki ovat sitä tuijotelleet kyllästymiseen asti jokaisen Islannin kävijän lomakuvissa, mutta en kerta kaikkiaan pysty ohittamaan tätä!

Tällä jylhällä pytingillä on nimittäin suuri merkitys elämässäni täällä. Mun Islannin koti sijaitsee aivan kirkon vieressä. Ensisijaisesti se tarkoittaa, etten koskaan eksy, sillä tämä koko saaren ehkä kuudenneksi korkein rakennus näkyy melkein joka puolelle kaupunkia. Löyvän aina kottiin! Toiseksi pystyn rytmittämään koko vuorokauteni kirkonkellojen mukaan. Ne kumisevat vartin välein, eri tavalla riippuen siitä onko kello tasan, vartin yli, puoli vai varttia vaille. Välillä ne soittavat jonkun kipaleen!

Vaikka sanon tätä mun kirkoksi, niin oikeasti kyseessä on tietty Hallgrímurin kirkko. Nimikin sen jo kertoo: Hallgrímskirkja. Hallgrímur oli kirkonmies, joka kirjoitti merkittäviä runoja 1600-luvulla, ja nyt Reykjavíkin suosituin nähtävyys on nimetty sen mukaan. Tosin täällä on kohta kansanäänestys siitä, pitäisikö nimi vaihtaa Jenniskirkjaksi.

Kun lauantaina palasin illanvietosta, ihmettelin miksi turistit ottavat mun kirkosta kuvia keskellä yötä. Sitten muistin, että kello on yhdeksän aamulla. Paikallisessa juhlakulttuurissa ja baarien käsittämättömissä aukioloajoissa on vielä totuttelemista! Samoin oluessa (koska täällä ei tunneta siideriä) ja kuminalla maustetussa epävirallisessa kansallisjuomassa Brennivínissä, jota myös mustaksi surmaksi kutsutaan. Mutta ei huolta (äiti!), en ole muuttumassa espanjalaiseksi vaihto-oppilaaksi, joka vaan remuaa kaiket yöt. Ihan nätisti täällä yleensä olen.

Það er sólskin og rok

Sen verran opin lennon aikana islantia, kun edessä pyörinyt virtuaalinen kielikylpy jumahti paikalleen. Vähän harmitti, että vierustoverin näytöllä pyöri (500) Days of Summer ja mun ruudulla luki islanniksi "Se on aurinkoinen ja tuulee." Tänään en nähtävästi pääse loistamaan kielitaidollani, koska ilma näyttäisi olevan enemmänkin sateinen ja tuulinen. Taitaa olla yleisempää täällä kuin tuo auringonpaiste.

Eilen tuntui kuin olisin laskeutunut jollekin toiselle planeetalle. Ilmasta käsin lentokentän ympäristö muistuttaa enemmän kraatterista kuun pintaa kuin tuttua Tellusta. Mutta Reykjavík on IHANA. <3

Nyt oon ottanut ensimmäisen rikintuoksuisen suihkun ja oon valmis ensimmäiseen päivään. Yliopistolle!