lauantaina, tammikuuta 16, 2010

Mun kirkko, kirkja mín



Pahoittelen hiljaiseloa, täällä on yllättäen ollut muutakin tekemistä kuin blogin päivitys! Paljon olisi kerrottavaa, mutta etenen nyt ihan hissukseen esittelemällä ensin mun kirkon. Tiedän, että kaikki ovat sitä tuijotelleet kyllästymiseen asti jokaisen Islannin kävijän lomakuvissa, mutta en kerta kaikkiaan pysty ohittamaan tätä!

Tällä jylhällä pytingillä on nimittäin suuri merkitys elämässäni täällä. Mun Islannin koti sijaitsee aivan kirkon vieressä. Ensisijaisesti se tarkoittaa, etten koskaan eksy, sillä tämä koko saaren ehkä kuudenneksi korkein rakennus näkyy melkein joka puolelle kaupunkia. Löyvän aina kottiin! Toiseksi pystyn rytmittämään koko vuorokauteni kirkonkellojen mukaan. Ne kumisevat vartin välein, eri tavalla riippuen siitä onko kello tasan, vartin yli, puoli vai varttia vaille. Välillä ne soittavat jonkun kipaleen!

Vaikka sanon tätä mun kirkoksi, niin oikeasti kyseessä on tietty Hallgrímurin kirkko. Nimikin sen jo kertoo: Hallgrímskirkja. Hallgrímur oli kirkonmies, joka kirjoitti merkittäviä runoja 1600-luvulla, ja nyt Reykjavíkin suosituin nähtävyys on nimetty sen mukaan. Tosin täällä on kohta kansanäänestys siitä, pitäisikö nimi vaihtaa Jenniskirkjaksi.

Kun lauantaina palasin illanvietosta, ihmettelin miksi turistit ottavat mun kirkosta kuvia keskellä yötä. Sitten muistin, että kello on yhdeksän aamulla. Paikallisessa juhlakulttuurissa ja baarien käsittämättömissä aukioloajoissa on vielä totuttelemista! Samoin oluessa (koska täällä ei tunneta siideriä) ja kuminalla maustetussa epävirallisessa kansallisjuomassa Brennivínissä, jota myös mustaksi surmaksi kutsutaan. Mutta ei huolta (äiti!), en ole muuttumassa espanjalaiseksi vaihto-oppilaaksi, joka vaan remuaa kaiket yöt. Ihan nätisti täällä yleensä olen.

2 kommenttia:

  1. No kyllä se on ihan piristävää lukea välillä lyhyitä ja tehokkaita blogiposteja. Aina ei jaksa lukea metrin pituista palstaa siitä, kuinka etsittiin kaupungilta kauppaa, jossa myytäisiin hammastahnaa. Tykkään sun taktiikasta :) Ja hauskahan tämä on :)

    VastaaPoista
  2. remuat kuitenkii! ikävä, puspus <3

    VastaaPoista