Islannissa asuu 300 000 ihmistä, 500 000 lammasta ja 80 000 hevosta. Täällä on siis henkiolennoilla runsaasti tilaa mellastaa. Islantilaisen kansanperinteen mukaan luonnossa hiippailee näkymättömiä ihmisiä (huldufólk) ja peräti 13 sorttia erilaisia haltioita (álfar).
Useimmat eivät myönnä uskovansa yliluonnollisiin asukkaisiin, mutta erään – varmasti hyvinkin vakavasti otettavan – tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia islantilaisista ei myöskään kiellä näiden olemassaoloa. Tarinat kertovat, että teitä on rakennettu mutkikkaiksi huldufólkien asuttamien kivien takia. Olen myös omin silmin nähnyt haltioille rakennettuja mökkejä ja kuulemma jotkut ovat yrittäneet käännyttää heitä kristinuskoon pystyttämälle pikkuruisia kirkkoja.
Veikeimmät islantilaiset olennot liittyvät kuitenkin jouluun. Lahjoja ei suinkaan tuo pukki, vaan jólasveinar. Nämä jouluveijarit ovat vuorilla asuvia peikkoja, jotka ennen aattoa vierailevat kukin vuorollaan lasten luona ja jättävät näiden kenkiin pieniä lahjoja tai perunoita.
Jólasveinareita on 13 ja he ovat melkoisia keppostelijoita. Heillä on luonnettaan kuvaavat nimet, kuten (vapaasti suomennettuna) Skyrinhotkija, Makkaranpihistäjä ja Lusikannuolija. Tynkä on tavattoman lyhyt ja vohkii pannuja syödäkseen niihin juuttuneen karstan, Ovennuuskija varastelee laufabrauðia, joululeipää, jonka sijainnin se paikantaa haistelemalla ovia luonnottoman suurella nenällään. Jólasveinareilla on myös iso musta kissa, jólakötturinn, joka syö lapsia, jotka eivät saa lahjaksi vaatteita.
Peikot eivät kestä päivänvaloa. Ne muuttuvat kiviksi ja vuoriksi, jos eivät palaa ajoissa yöllisiltä retkiltään. Kuvan kovaonnisen raikulipeikon löysin Skógafossilta Etelä-Islannista.
